Historiaamme aikajanana

50 vuoteen mahtuu paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja ihmisiä. Kokosimme aikajanalle kuvien kera merkittävimpiä hetkiä yrityksemme historiasta. 

Lisää muistoja löydät historiikistamme!

1972
Jalo & Jalo syntyy
Palomies Antti Jalo hankki työkavereineen 12-metrisen nostolava-auton ja perusti liikeyrityksen.
Autoa ajettiin vapaapäivinä, ja Antin vaimo Helvi hoiti laskutusta ja puhelinpäivystystä. (Löytyisikö henkilökuvaa perustajista?)
1978
Kari Jalo mukaan perheyritykseen
Antin ja Helvin poika Kari töihin suoraan armeijasta. Yritys oli ollut perheyritys jo useamman vuoden ajan, sillä liiketoiminnan pyörittäminen oli jäänyt Antin vastuulle pian perustamisen jälkeen.
1980-luku
Yrityskauppoja ja omat toimitilat
Jo toiminnan alkuaikoina tehtiin yrityskauppoja, ja esimerkiksi vuosina 1980–83 ostettiin kaksi saman alan yritystä Turusta. Oma tilat rakennettiin Runosmäkeen.
1984
Ensimmäiset isot koneet

Isojen koneiden aikakausi alkoi, kun yritykseen hankittiin 40-metrinen nostolava-auto. Se oli siinä vaiheessa Suomen suurin. (Onko oikea kuva?)

1990
Yritys ulkopuoliseen omistukseen
Antti ja Helvi jäivät eläkkeelle, yritys myytiin ja Kari jäi taloon palkalliseksi toimitusjohtajaksi. (Henkilökuva?)
1990-luku
Selviytymisen vuosikymmen

Vuosikymmen oli selviytymisen aikaa, sillä Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssi vuonna 1989 vei 97 prosenttia liikevaihdosta.

2000
Yrityksestä taas perheyritys
Kari osti yrityksen takaisin, ja
Jalo & Jalosta tuli jälleen perheyritys. Virkistysmatkoilla käytiin koko henkilökunnan voimin.
2005
Sami Jalo aloitti työt

Sami Jalo aloitti työt nostolava-auton kuljettajana. Vuosien varrella hän on ehtinyt tehdä yrityksessä lähes kaikkea.

2006
Ensimmäinen 90-metrinen kone

Koneiden koko jatkoi kasvuaan: taloon hankittiin ensimmäinen 90-metrinen nostolava-auto. (Onko oikea kone?)

2010-luku
Laajentumisen aika
Yritys aloitti aktiivisen laajentumisen ja teki lukuisia yrityskauppoja. Palveluvalikoimaa laajennettiin ja kaluston sekä henkilöstön määrä kasvoi.
2012
Henkilönostimet valikoimiin
Henkilönostinvuokraamo Ristosakari Oy:n kaupan mukana tuli 120 henkilönostinta, ja Sami siirtyi pyörittämään henkilönostinten liiketoimintaa.
2013
Kari hallituksen puheenjohtajaksi

Kari siirtyi yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi. (Henkilökuva tähän?)

2014
Laajentuminen Jyväskylään

Yrityksen toiminnan laajentuminen Turun ulkopuolelle alkoi, kun Jyväskylästä ostettiin Kymppinostot Oy.

2014
Toni Jalo aloitti työt
Jalo & Jalo Toni Jalo

Toni Jalo aloitti työt tekemällä hanttihommia ja laskutusta.

2015
103-metrinen kone tuli taloon
Taloon hankittiin ensimmäinen 103-metrinen kone. (Onko oikea kuva?)
2015
Palveluja tuulivoimaloille

Pääkaupunkiseudulta ostettiin Havator Oy:n henkilönostinliiketoiminta. Kaupan ansiosta palveluita pystyttiin nyt tarjoamaan myös tuulivoimaloille. 

2016
Laajentuminen Ouluun
Laajentuminen jatkui, kun Ouluun avattiin toimipiste 2016. (Olisiko henkilöpitoista kuvaa?)
2018
10 uutta nostolava-autoa
Jalo & Jalo Winclean Oy
Yritys teki merkittävän investoinnin tilaamalla kymmenen 35–70-metristä nostolava-autoa.
2019
Toimipiste Tampereelle
Jalo & Jalo

Tampereelle avattiin uusi toimipiste. Turussa ja Vantaalla toimivan Mobile Lift Oy:n huoltoliiketoiminnasta ostettiin osakkuus.

2020
Siltakoneet valikoimiin
Jalo & Jalo Kauppakeskus Tripla
Pohjanväre Oy:ltä ostetut siltakoneet laajensivat palveluja siltatyömaille.
2020
Sami ja Toni astuivat johtoon

Samista tuli toimitusjohtaja ja Tonista talousjohtaja. 

2020
Laajentuminen Ruotsiin
Jalo & Jalo yhteystiedot

Kansainvälistyminen alkoi, kun Ruotsista ostettiin Stockholms Höjdliftar.

2021
Lisäpanostuksia tuulivoimaloille

Janneniska / Bladefence Oy myi yritykselle loput Euroopassa olevat kuorma-autoalustaiset nostolava-autonsa. Tuulivoimaloihin päätettiin nyt panostaa kunnolla.

2022
Toimipisteitä Suomeen ja Ruotsiin

Lahdesta ostettiin Nostojet Oy, ja uudet toimipisteet avattiin Göteborgiin ja Vaasaan. 

2022
Uusia koneinvestointeja

Yritys investoi viiteen uuteen 50–75-metriseen koneeseen.